Helsingin Suojeluskuntapiirin Perinnekilta ry

  Helsingin Suojeluskuntapiirin Perinnekilta ry – Traditionsgillet för Helsingfors Skyddsårsdistrikt rf on perustettu 4.6.1991 maamme ensimmäisenä suojeluskuntaperinnekiltana. Killan silloisista jäsenistä lähes kaikki olivat entisiä suojeluskuntalaisia ja lottia, mutta nykyään jäsenistöön kuuluu enenevässä määrin nuorempien sukupolvien edustajia, jotka haluavat osallistua pääkaupunkiseudun arvokkaan maanpuolustusperinteen säilyttämiseen ja siirtämiseen. Helsingin entisessä suojeluskuntatalossa on perinnekillan ylläpitämä perinnehuone, jossa esinein, kuvin ja…

Tiedot

Länsi-Pohjan Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-Piirin Perinnekilta ry

Perinnekilta perustettiin marraskuussa 1993 toimialueena entisen Länsi-Pohjan suojeluskuntapiiriin kuuluneet kunnat Simosta Enontekiölle, kaikkiaan 10 nykyisen kunnan alueelle. Killan tarkoituksena on, valtakunnan virallisen turvallisuuspolitiikan periaatteiden mukaisesti, jäsentensä maanpuolustushengen vaaliminen. Epäpoliittisena yhdyssiteenä toimiminen. Killan piiriin kuuluvien perinteiden ja yhteisten muistojen vaaliminen. Suojeluskuntajärjestön tunnuskuvan käyttäminen Puolustusministeriö on killan hakemuksesta ilmoittanut 20.3.1996 (17/0900/94/KE) tunnuskuvan käyttämisestä killan perinnetyössä; ”puolustusministeriön taholta…

Tiedot

Taistelukoulun Perinneyhdistys ry

  Taistelukoulun Perinneyhdistys ry perustettiin vaalimaan 1.1.1993 alkaen Maanpuolustuskorkeakouluun liitetyn Taistelukoulun perinteitä. Taistelukoululla 10.10.1992 pidetyssä perustamiskokouksessa perustamiskirjan allekirjoitti 124 henkilöä. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistön yhteishengen ylläpito sekä Suojeluskuntain Päällystökoulun ja Taistelukoulun perinteiden vaaliminen. Tämän toteuttamiseksi yhdistys kerää perinne-esineistöä, julkaisee toimintaansa liittyvää kirjallisuutta, elävöittää historiallisia muistoja, järjestää juhla-, esitelmä- ja esittelytilaisuuksia sekä opintomatkoja jäsenilleen. Jäsenkuntaan ovat…

Tiedot

Sotilaspoikien Perinneliitto ry

Sotilaspoikien Perinneliitto ry – Soldatgossarnas Traditionsförbund rf on vuonna 1991 alkaneen perinnetoiminnan liitto, johon kuuluu 30 jäsenyhdistystä, joiden yhteinen henkilöjäsenmäärä on yli 5000. Jäsenistä alkuun kaikki olivat miehiä, jotka olivat vuosina 1928-1944 osallistuneet Suojeluskunta- tai Sotilaspoikatoimintaan. Nykyisin voivat kiltahallituksen päätöksellä täysivaltaisiksi kiltajäseniksi päästä myös naiset (pikkulotat) sekä muut varusmiespalveluksen suorittaneet miehet. Näin killoissa on kiltaveljiä…

Tiedot

Savonlinnan Seudun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd- Järjestöjen Perinneyhdistys ry

Perustietoa Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 24.3.1999 ja yhdistysrekisteriin se hyväksyttiin seuraavana vuonna. Yhdistyksen toimialue: Savonlinnan kaupunki, Enonkoski, Kerimäki, Punkaharju, Rantasalmi, Savonranta ja Sulkava. Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia suojeluskunta- ja lottaperinnettä sekä ylläpitää ja kohottaa jäsenistönsä maanpuolustushenkeä. Savonlinnassa toimintansa lopettaneen Vapaussodan ja Itsenäisyyden Itä-Savon Perinneyhdistyksen jälkeen myös Vapaussodan ja jääkäriperinteen vaaliminen kuuluu yhdistyksemme tarkoitukseen. Toimintaa Vuosittain…

Tiedot

Raahentienoon Suojeluskunta-, Lotta- ja Sotilaspoikaperinne ry

Raahen Suojeluskuntapiiri käsitti vuodesta 1929 seuraavat kunnat: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kestilä, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pattijoki, Piippola, Pulkkila, Pyhäjoki, Pyhäntä, Pyhäsalmi, Raahe, Rantsila, Ruukki, Siikajoki, Vihanti ja Ylivieska. Raahen Perinnekilta on perustettu 31.5.1993 Vihannin Hietalankantissa. Yhdistys on toiminut jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuusperiaatteiden mukaisesti, ylläpitänyt jäsentensä maanpuolustushengen vaalimista ja toiminut yhdyssiteenä perinteiden ja yhteisten muistojen vaalimisessa.…

Tiedot
Perinnekillan jäsenten kunniakäynti ja kukkalaitteen lasku Lotta-Svärdin pitkäaikaisen puheenjohtajan Fanni Luukkosen haudalle

Oulun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – piirin perinnekilta ry

Oulun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -piirin perinnekilta on Oulun ja ympäristön suojeluskuntalaisten, lottien, sotilaspoikien ja lottatyttöjen sekä heidän lastensa, lastenlastensa ja muiden suojeluskunta- ja lottaperinteestä kiinnostuneiden henkilöiden rekisteröity yhdistys. Killan perustivat entiset suojeluskuntalaiset ja lotat  9.4.1992 Oulussa Oulun läänin maatalousseuran tiloissa vaalimaan ja ylläpitämään vapaaehtoisen maanpuolustustyön perinteitä. Perinnekilta tukee maanpuolustukseen ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön historiaan kohdistuvaa…

Tiedot

Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseoyhdistys ry

Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseoyhdistyksen tarkoituksena on suojeluskunta- ja lotta- sekä marsalkka Mannerheim -tietouden, -perinteen ja -kulttuurin vaaliminen. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 8.6.2004 ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 6.9.2005. Yhdistys ylläpitää Tampereen keskustassa sijaitsevaa Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseota. Yhdistyksen varsinainen jäsen voi olla sekä yksityishenkilö että yhteisö, jonka hallitus kirjallisesta hakemuksesta jäseneksi hyväksyy. Jäsen voi olla vuosijäsen…

Tiedot