Lotta-patsas Tuusulassa Lottamuseon puutarhassa.

Lotta-patsas Tuusulassa Lottamuseon puutarhassa. (Lottamuseo)

Sodan jälkeinen poliittinen muutos

Sodan jälkeen suomalainen äärivasemmisto, joka oli vuoden 1918 jälkeen määritelty epäisänmaalliseksi ja painettu maan alle, sai toimintavapauden ja alkoi toimia aktiivisesti poliittisen ilmapiirin muokkaamiseksi neuvostoystävälliseksi. Sen tulilinjalle joutuivat esimerkiksi suojeluskunnat ja Lotta Svärd tukeutuen välirauhansopimuksen artiklaan, jossa määriteltiin lakkautettavaksi kaikki ”hitleriläismieliset” ja neuvostovastaiset järjestöt. Kielteinen suhtautuminen suojeluskuntiin juonsi juurensa vuoden 1918 sotaan, jolloin suojeluskunnat toimivat Valkoisen armeijan runkona. Lotta Svärd puolestaan perustettiin suojeluskuntien tukijärjestöksi.

Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin lakkauttaminen syksyllä 1944

Kumpikin järjestö jouduttiin lakkauttamaan syksyn 1944 aikana. Suojeluskuntien omaisuutta pyrittiin turvaamaan ja eri puolille maata perustettiin lukuisia säätiöitä, joille suojeluskuntien omaisuutta siirrettiin. Suojeluskuntajärjestön puitteissa ei kuitenkaan perustettu varsinaista valtakunnallista säätiötä. Moni näistä säätiöistä toimii edelleen antaen taloudellista tukea mm. urheilulle, nuorisotyölle ja vapaaehtoiselle maanpuolustukselle.

Marraskuun 1944 alussa tapahtuneen suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen alkoi näyttää ilmeiseltä, että Lotta Svärdille kävisi samoin. Valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd r.y.:n alayhdistyksineen 23. marraskuuta 1944. Lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö kiellettiin. Katso lisää tästä.

Järjestöjen lakkauttamisprosessi katso tarkemmin tästä.

Yhteydenpitoa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä

Joillain paikkakunnilla entiset suojeluskuntalaiset ja lotat tapasivat epävirallisesti pienissä ryhmissä verestämään muistoja ylläpitämään ystävyyssuhteita. Kun aikanaan perustettiin ensin Suomen Sotaveteraaniliitto ja myöhemmin myös Rintamamiesveteraanien Liitto, valtaosa entisistä suojeluskuntalaisista liittyi näiden järjestöjen paikallisyhdistyksiin.

Heti sodan jälkeisinä vuosina äärivasemmiston keskuudessa eli epäily, että lotat pyrkivät jatkamaan toimintaansa erilaisissa peitejärjestöissä. Tarkkailun kohteena oli erityisesti marraskuun 1944 alussa perustettu Työmaahuolto r.y., joka muonitti Lapin jälleenrakennustyömaita ja tarjosi näin työtä erityisesti kotinsa menettäneille lotille. Työmaahuoltoa kuvailtiin ”syksyllä 1944 lakkautetun oikeistopolitiikan amatsonitukijärjestön Lotta-Svärdin naamioiduksi jatkajaksi”.

Lotat eivät pyrkineet järjestön uudelleen perustamiseen, mutta he tapasivat toisiaan ja toimivat yhdessä muissa yhdistyksissä, kuten Punaisessa Ristissä, Sotilaskotisisarissa, martoissa ja veteraanijärjestöjen naisosastoissa. Työmaahuolto ja Suomen Naisten Huoltosäätiö kantoivat suoraviivaisimmin lottaperinnettä.

Suomen Naisten Huoltosäätiö

Suomen Naisten Huoltosäätiön sääntöjen mukaan sen tehtävä oli auttaa ”kristillismielisessä hengessä kotien ja isänmaan hyväksi toimineita naisia”. Kaikki lotat eivät palanneet komennukselta fyysisesti eivätkä henkisesti täysissä voimissa. Vähävaraisille ja varattomille lotille tarjoutui sodan jälkeisinä vuosina mahdollisuus lepoon ja hoitoon Huoltosäätiön ylläpitämässä Sorjan toipilaskodissa Karkun pitäjässä ja Ruotsinmajassa Tuusulan Syvärannassa. Sodan seurauksena sairastuneille lotille Huoltosäätiö myönsi lisäksi sairausavustuksia.

Huoltosäätiö myönsi myös avustuksia ammattiin opiskeleville, ja lastenhoito-ongelmien kanssa kamppailleille perheille tarjottiin apua ylläpitämällä päiväkotia Helsingissä. Sotien jälkeen asuntopula oli huutava, ja Huoltosäätiö auttoi asunnottomia lottia ja kotinsa menettäneitä karjalaisevakkoja rakennuttamalla kerrostalon Helsinkiin Mannerheimintie 93:een.

Mannerheimintien Naistentaloksi kutsutun talon yhteyteen perustetut pesula ja sauna työllistivät työtä vailla olleita lottia. Naistentalossa sijaitsi myös legendaarisen maineen saanut ravintola White Lady, joka oli ensimmäisiä helsinkiläisravintoloita, johon naiset saattoivat tulla ilman miesseuraa.

Työmaahuolto

Huoltosäätiön avustustoiminta perustui Työmaahuollon taloudelliselle tulokselle. Työmaahuollolla oli lisäksi keskeinen rooli työtä vailla olleiden lottien työllistämisessä. Lapin jälleenrakennustyömailta toiminta laajeni ripeästi niin että vuonna 1945 työmaaruokaloita oli eri puolilla Suomea noin 250. Vuonna 1947 luovuttiin valtion työmaitten ruokaloista ja keskityttiin yksityisten yritysten työpaikkaruokailuun.

Työmaahuolto hoiti myös suurten yleisötilaisuuksien muonituksia; suurin voimainponnistus lienee ollut vuoden 1952 kesäolympialaiset Helsingissä. Vuonna 1978 Työmaahuollon liiketoiminta myytiin Fazer Catering Ab:lle.

Lotta Svärd Säätiö

Suomen Naisten Huoltosäätiö muutti vuonna 2004 nimensä Lotta Svärd Säätiöksi. Toiminnassa ei tapahtunut muutoksia. Katso tarkemmin tästä.

Perinnetyö järjestäytyy

Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin perinnetyön voidaan sanoa käynnistyneen 1980-luvun alussa jolloin perustettiin Suomen Maanpuolustushistoriallinen Yhdistys (SMHY). Aika ei ollut vielä kypsä siihen, että olisi puhuttu suoraan suojeluskunnista ja lotista.

Samaan aikaan perustettiin myös Rintamanaisten liitto, johon järjestäytyivät sodan aikana rintamalla palvelleita naisia. He olivat taustaltaan mm. lottia, sotilaskotisisaria ja sairaanhoitajia.

Maanpuolustushistoriallisen yhdistyksen työn tuloksista on erityisesti mainittava Suojeluskuntalainen-patsashanke. Kuvanveistäjä Pentti Papinahon tekemä patsas lotta-reliefeineen pystytettiin vuonna 1988 Seinäjoelle entisen suojeluskuntatalon pihalle. Tässä Alvar Aallon suunnittelemassa talossahan sijaitsee nykyään Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, joka on osa Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseota.

Myös paikallisten perinneyhdistysten tai -kiltojen perustaminen käynnistyi SMHY:n aloitteesta. Ensimmäisenä perustettiin Helsingin Suojeluskuntapiirin Perinnekilta 4. kesäkuuta 1991. Pian perinnekiltoja perustettiin myös monelle muulle paikkakunnalle. Osa otti vaaliakseen sekä suojeluskunta- että lottaperinteet kun taas toiset edustivat jompaakumpaa tahoa.

Lottien näkökulmasta erityisen tärkeää oli se, että he saivat lopultakin valtiovallan tunnustuksen tekemästään työstä sotavuosina. Tämä tapahtui vuonna 1991 Finlandia-talossa järjestetyssä Lotta Svärdin perustamisen 70-vuotisjuhlassa, johon pääministeri Esko Aho toi valtiovallan tervehdyksen ja kiitoksen. Puolustusministerinä toimineella Elisabet Rehnillä oli keskeinen rooli juhlan aikaansaamisessa. Juhlan järjestäjänä oli edellä mainittu Suomen Maanpuolustushistoriallinen Yhdistys SMHY.

Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry

Alun perin henkilöjäsenyyteen perustunut Suomen Maanpuolustushistoriallisen Yhdistyksen organisaatio ei sellaisenaan soveltunut uuteen tilanteeseen, jossa päätoimijoina olivat useat paikalliset yhdistykset. Vuonna 1995 sai SMHY uusittujen sääntöjen myötä myös uuden nimen, Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto (SLPL).
Jokapäiväinen perinnetyö tehdään liiton jäsenyhdistyksissä paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Liitto vastaa valtakunnallisista sidosryhmäsuhteista, tukee jäsenyhteisöjään sekä vastaa valtakunnallisista tapahtumista.

Tarkempaa tietoa Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitosta löytyy tästä.

SMHY:n piirissä syntyi myös ajatus erillisen lottamuistomitalin perustamisesta. Sen toteutti Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö.

Suomen Lottaperinneliitto ry

Kuten jo edellä on todettu, vuonna 1991 perustettiin ensimmäiset paikalliset ja alueelliset perinneyhdistykset. Osa otti vaaliakseen sekä suojeluskunta- että lottaperinteet kun taas toiset edustivat jompaakumpaa tahoa.

Maanpuolustushistoriallisen Yhdistyksen lisäksi myös Rintamanaisten Liiton piirissä kehitettiin ajatusta lottayhdistyksestä, joka sitten Lottaperinne-yhdistys-nimellä perustettiin Helsingissä vuonna 1992. Myös muualla perustettiin vastaavia yhdistyksiä jonka seurauksena Helsingin yhdistys muutti nimensä Suomen Lottaperinneliitoksi. Lottaperinnetyön tavoite on ollut kahtalainen: toisaalta on haluttu luoda lotille mahdollisuus verestää muistojaan ja toisaalta koota muistitietoa ja tallentaa lottahistoriaa tuleville sukupolville ja integroida se osaksi kansallista historiaa.

Tämä jälkimmäinen tavoite, johon sisältyy myös maanpuolustushengen ylläpitäminen, korostuu lottien rivien harvetessa. Lisätietoa löytyy tästä.

Sotilaspoikien Perinneliitto ry

Myös suojeluskuntajärjestön poikatyössä mukana olleet perustivat vuonna 1991 oman perinnejärjestönsä. Lisätietoa löytyy tästä.

Museoita, perinnehuoneita, kirjoja ja elektronisia tietolähteitä

Tietoa eräistä suojeluskunta- ja lottahistoriaa esittelevistä musoista ja perinnehuoneista löytyy tämän sivuston osiosta ”Museot ja perinnehuoneet”.

Monet perinneyhdistykset ovat julkaisseet historiikkeja oman alueensa suojeluskunta- ja lottatoiminnasta. Aihepiiristä on myös laadittu eri yliopistoissa opinnäytetöitä ja lisäksi on suuri joukko muuta kirjallisuutta. Kirjallisuus- ja lehtiluettelot löytyvät täältä.

Tämän verkkosivuston myötä myös elektroninen tietolähde on tietoa tarvitsevien ulottuvilla. Sivustoa tullaan kehittämään ja aineistoa lisäämään.