Marraskuun alussa 1918 muodostettu Helsingin Suojeluskunta ryhtyi heti perustamaan kolme jalkaväkirykmenttiä, mikä tuntui alkuinnostuksen perusteella realistiselta. Johdonmukaista toimintaa häiritsi kuitenkin se, että noin kolmas osa ilmoittautuvista liittyikin eri yhteisöjen perustamiin joukko-osastoihin. Helsingin Suojeluskunnan (sittemmin Suojeluskuntapiirin) perustamissa rykmenteissä oli eräitä yhteisiä piirteitä. Rykmenteissä ei ollut komentajaa eikä esikuntaa, vaan pataljoonat olivat suoraan piiripäällikön alaisia. Pataljoonissa pyrittiin samaan kokoonpanoon, kolmeen kiväärikomppaniaan ja konekiväärikomppaniaan. Konekiväärejä pidettiin aluksi niin teknisinä, että näihin yksikköihin haluttiin insinöörejä ja tekniikan opiskelijoita.

Uusien suojeluskuntalaisten kirjaaminen, komppanioiden muodostaminen ja koulutuksen aloittaminen kulkivat ajallisesti rinnakkain, ja vuoden vaihteessa rykmenttien ensimmäiset pataljoonat olivat valmiina ja toiset muodosteilla. Huhtikuun 22. päivänä 1919 perustettiin lopullisesti suomenkielinen Sininen Rykmentti ja ruotsinkielinen Vita Regementet.

Sinisen Rykmentin ensimmäiseksi pataljoonaksi I/SR:ksi eli ”Yksäsärräksi” sijoitettiin jo lokakuussa perustettu Koululaispataljoona. Kiväärikomppaniat oli muodostettu kolmen – neljän koulun oppilaista ja kk.komppaniassa oli sekakokoonpano. Alkeiskoulutus annettiin Harjoituskomppaniassa. Vuodesta 1927 uusia jäseniä otettiin vain kerran vuodessa. Heidät sijoitettiin samaan komppaniaan, jossa he kolmessa vuodessa saivat valmiudet varusmiespalveluun. 1930-luvun loppupuolella pataljoona kasvoi kahdella yksiköllä, Pitäjänmäen ”Strömbergin yksiköllä” ja 5. Komppanialla. Jäsenistö oli nuorta ja useimmat oppikoulun käyneitä, mikä johti suureen vaihtuvuuteen. Monesta tuli reservin upseereita ja he siirtyivät johonkin upseeriosastoon tai Upseerisuojeluskuntaan.

II/Sinisen Rykmenttiin (II/SR) sijoitettiin pääosa suomenkielisistä – lähes 300 miestä. Kk.komppanian lisäksi oli peräti kuusi kiväärikomppaniaa, jotka toimivat erillään eri puolilla kaupunkia – yksi jopa Pitkänsillan pohjoispuolella. Jäsenmäärä laski yllättävän nopeasti, ja kun keväällä 1924 jäseniä oli enää n 150, pataljoona supistettiin Siniseksi Erilliseksi Komppaniaksi (SEK). Vahvuus jatkoi jyrkkää laskuaan ja kun vuonna 1929 jäljellä oli vain 60 miestä, komppania lakkautettiin. (katso jäljempänä kohtaa Erillinen Konekiväärikomppania).

III/Siniseen Rykmenttiin (III/SR) ei enää riittänyt miehiä, joten pataljoonaan sijoitettiin kolme valmista ”virkamiessuojeluskuntaa”, Valtioneuvoston Komppania,   Yliopistokomppania sekä Raatimiesten Komppania.. Puolen vuoden kuluttua komppaniat siirrettiin Akateemiseen Pataljoonaan, ja tilalle sijoitettiin Rautatieläispataljoona, jossa annettiin jalkaväkikoulutusta. Kymmenessä vuodessa jäsenmäärä putosi kolmannekseen ja 1.1.1930 pataljoona supistettiin 2. Siniseksi Erilliseksi Komppaniaksi. Joukkoyksikkö tukeutui taloudellisesti Rautatiehallitukseen, joka myös luovutti tarvittavat toimitilat. Maaliskuun 1. päivänä 1936 perustettiin Rautatiesuojeluskunta, jolloin Sininen Rykmentti menetti kolmannen joukkoyksikkönsä.  Siniseen Rykmenttiin jäi vain I/SR.

I/Vita Regementet (I/VR) sai alkunsa 14.11.1918 kun vapaussodan ”Gröna Bataljonenin” veteraanit ja Kiffenin jäsenet perustivat suojeluskuntakomppanian. Tästä tuli täydennettynä 1. Komppania ja talven aikana Helsingin Suojeluskunta muodosti toisen komppanian uusimaalaisista ylioppilaista ja kolmannen muista ruotsinkielisiä miehistä. Pataljoonan alkuvahvuus oli yli 350 miestä, mutta vuosikymmenen loppupuolella oli kaksi yksikköä lakkautettava. Samalla perustettiin upseeriosasto, ja vuonna 1934 muodostettiin kranaatinheitinkomppania – ainoa laatuaan suojeluskuntapiirissä.

Helsingin Suojeluskunta muodosti II ja III/Vita Regementet talven aikana liittyvistä suojeluskuntalaisista. II/VR muodostettiin ensin ja siihen sijoitettiin lähes 400 miestä. Pataljoonan toiminta pysyi vakaana ja kokoonpano muuttumattomana koko neljännesvuosisadan ajan.

III/Vita Regementet´iin riitti miehiä vain kahteen vajaaseen komppaniaan ja heikkoon kk.komppaniaan. Kolmessa vuodessa vahvuus laski niin, että pataljoona supistettiin komppaniaksi, Vita Avdelta Kompaniet  (VAK). Yksiköllä oli tiivis yhteistoiminta II/VR:n kanssa.

Suojeluskuntainnostus oli vuonna 1918 suuri ja joukkoja perustettiin myös ohi virallisen linjan.

Helsingissä toimi varttuneiden herrojen Oldboys-klubben, joka perusti jäsenilleen ja muille halukkaille Oldboys-Regementet’in (OBR). Rykmentti oli koko 1920-luvun Helsingin suurin, siinä oli yli 1 000 jäsentä ja siinä oli komentaja, esikunta ja kaksi neljän yksikön pataljoonaa. Alkuvuosina alaikärajana oli 35 vuotta, mikä haitallisesti nosti alkuperäisten ”oldboysareiden” keski-ikää. Vuosikymmenen vaihteessa aktiivi- ja kannattavia jäseniä oli yhtä paljon. Korkeasta keski-iästä johtui myös, että monen mielestä ampumaharrastus oli mukavampaa kuin taistelukoulutus. Vuonna 1933 Rykmentti supistettiin pataljoonaksi, Oldboys-Bataljonen (OBB), jossa neljän perusyksikön lisäksi oli upseeriosasto ja veteraaniosasto.

OBR:ssä oli aluksi yli 300 suomenkielistä miestä. Talven 1919 kieliriidan seurauksena nämä erosivat ja perustivat Ikämiespataljoonan (IMP). Pataljoonasta tuli hyvin suosittu ja jäsenvahvuus oli koko 1920-luvun nousussa – toisin kuin muissa suojeluskunnissa. 1930-luvulla pataljoonasta tuli Suojeluskuntapiirin suurin. Ikämiespataljoonassa oli neljä perusyksikköä ja 1920-luvulla perustettiin vielä Viestikomppania, Koulutuskomppania, Huoltokomppania, Upseerikomppania ja Sotakoiraosasto, lisäksi pataljoonaan liitettiin Tarkka-ampujakomppania. Jäsenmäärä kasvoi ajan mittaan ylisuureksi, ja vuonna 1937 muodostettiin rykmentti ja nimi muutettiin Ikämiessuojeluskunnaksi. IMSk:lla ja OBB:lla oli eräs yhteinen piirre, vanhojen jäsenten ampumaharrastus sekä korkea ampumataso.

Lakkautetulta Siniseltä Erilliseltä Komppanialta jäi pari konekivääriä ja 60 innostunutta konekiväärimiestä. Piiripäällikkö päätti muodostaa yksikön, joka keskittyisi yksinomaan konekiväärikoulutukseen ja 30.12.1930 perustettiin Erillinen Konekiväärikomppania (ErKKK). Yksikön vahvuus kaksinkertaistui nopeasti ja pysyi sen jälkeen vakaana 125 miehen tasossa. Komppaniassa oli kolme joukkuetta, joissa jokaisessa oli kaksi konekivääriä. Koulutusta oli joka viikko, yhtenä arki-iltana kalustokoulutusta ja sunnuntaisin kenttäkoulutusta sekä ammuntaa Santahaminassa. Komppanialle perustettiin ilmatorjuntakonekiväärijoukkue, joka sai uudet ilmajäähdytteiset it.kk:t. Ala ei erityisemmin kiinnostanut kk.miehiä. Er.KKK kuului Puolustusvoimien suojajoukkoihin ja Tshekkoslovakian kriisin aikana syksyllä 1938 komppania oli puolueettomuuden vartioinnissa rannikon linnakkeilla.

Helsingin Suojeluskuntapiiriin kuului vuodesta 1938 Jääkärisuojeluskunta, jonka tarkoituksena oli ylläpitää JP 27:n perinteitä Suojeluskuntajärjestössä.

Suojeluskuntajärjestössä jalkaväki oli ehdoton pääaselaji 1930-luvun puoliväliin asti. Helsinkiläisillä oli oma näkemyksensä aselajien tarpeesta. Vuonna 1920 Helsingin piirissä oli 70 % jalkaväkeä, mutta vuonna 1935 osuus oli enää 30 %.