Lotta-aate ja lottana olo jatkosodan aikana

Talvisota oli lyhyt, intensiivinen tapahtuma, joka sitoi lottavoimat maanpuolustustehtäviin. Jatkosodan aikana myös perinteistä lottatoimintaa voitiin jatkaa, kun sotaa käytiin Moskovan rauhan rajan takana. Lotat kouluttautuivat, pitivät paikallisosastoissaan kokouksia ja ompeluiltoja sekä suorittivat urheilumerkkejä. Lisäksi paikallisosastoista pidettiin yhteyttä komennuksella olleisiin lottiin.

Sotaa edeltävään tapaan kokouksissa myös luettiin Lotta Svärd -lehteä, joka perinteiseen tapaan sisälsi niin aatteellista kuin käytännöllistä valistusta. Suomen korostettiin olevan lännen etuvartio taistelussa kommunismia vastaan. Vapaussodan muiston vaaliminen väheni lehdessä verrattuna toista maailmansotaa edeltävään aikaan, mikä selittyy sillä, että kansallisen yhtenäisyyden rakentaminen ja ylläpitäminen oli ensisijaista ja tähän tavoitteeseen kansaa jakanut sota ei sopinut. Vuodesta 1942 julkaistiin myös ruotsinkielistä Lotta Svärd -lehteä.

Jatkosodan hyökkäysvaihetta seuranneen asemasodan aikana haasteeksi muodostui positiivisen mielialan ylläpitäminen niin rintamalla kuin kotirintamalla. Sota venyi kuviteltua pidemmäksi, mikä nakersi jaksamista, ja lisäksi elämää vaikeutti pula niin elintarvikkeista kuin muistakin hyödykkeistä. Lottajärjestössä huolta aiheuttivat erityisesti kenttälottien mielialat. Yhteyslotat raportoivat lottien henkisestä ja fyysisestä uupumisesta ja sairastelusta.

Osa lotista kärsi fyysisesti tai henkisesti raskaasta työstä ja huonoista majoitusolosuhteista, osa puolestaan koti-ikävästä tai epärealistisiksi koetuista säännöistä. Komennukselle lähetetyt lotat olivat pääsääntöisesti nuoria naisia, ja monet heistä olivat liittyneet lottiin vasta sotavuosina, eivätkä he olleet välttämättä sisäistäneet kristillis-siveellisiä lottaihanteita samaan tapaan kuin pidempään järjestössä toimineet naiset.

Väsyminen ja sopeutumattomuus saattoivat johtaa lottajärjestön asettamien tiukkojen sääntöjen rikkomiseen. Lotilta vaadittiin paitsi raittiutta ja seksuaalista pidättyvyyttä myös esimerkiksi lottapuvun jatkuvaa huoltamista vaikeissakin oloissa. Keskusjohtokunta antoi pikkutarkkoja ohjeita kenttälottien pukeutumisesta, josta esimerkkinä seuraava: “Kenttä- ja sotasairaaloissa, keittiöissä, leipomoissa, pesuloissa, korjaamoissa ja varastoissa työskennellessään on lotilla oikeus avata kaulus toiseen nappiin saakka ja pitää hihat kiinnitettyinä olkanappiin tai siististi käärittyinä kyynärpään yläpuolelle.”

Sääntörikkomuksista rangaistiin ankarastikin, ja kaikkein ankarin rangaistus oli järjestöstä erottaminen. Erottamisia tapahtui kuitenkin erittäin vähän: noin 1100 kenttälottaa poistettiin palveluksesta, kotiutettiin, pakotettiin eroamaan tai erotettiin jatkosodan aikana. Vertailun vuoksi todettakoon, että yli 5200 kenttälottaa sairastui tai loukkaantui niin vakavasti, että heidät poistettiin palveluksesta väliaikaisesti tai pysyvästi.

Kenttälottien jaksamista pyrittiin edistämään virkistävää vapaa-ajan toimintaa kehittämällä. Jatkosodan alusta vuoteen 1943 julkaistiin myös Kenttälotta-lehteä, joka sisälsi järjestön tiedotuksia ja kotirintamalta lähetettyjä terveisiä, joiden toivottiin ylläpitävä reipasta mieltä. Osalle lotista uskonto tarjosi voimavaroja vaikeissa olosuhteissa. Lottien väliset ystävyyssuhteet auttoivat valtaosaa lotista selviytymään. Lisäksi sukulaiset ja kotipaikkakuntien paikallisosastot pitivät yhteyttä komennuksella olleisiin jäseniinsä.

Jatkosodan loppuvaihe, Lapin sota ja paluu rauhaan

Lottatyövoima oli erittäin tärkeää niin puolustusvoimille kuin koko suomalaiselle yhteiskunnalle, ja pitkittynyt sota kärjisti kamppailua työvoimasta. Neuvostoarmeijan aloitettua suurhyökkäyksen Kannaksella kesällä 1944 lottien olisi pitänyt olla yhtä aikaa maataloustöissä kaikkien vähänkin kykenevien miesten jouduttua rintamalle, moninaisissa lottatehtävissään ja lisäksi evakuoimassa Kannaksen siviiliväestöä. Haavoittuneiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti, ja siviilitöissä olleita lottia pyrittiin irrottamaan erityisesti sotasairaaloihin.

Jatkosodan päättyessä komennuksella oli noin 19 500 lottaa. Heistä muonituslottia oli eniten, 36 %. Aselevon tultua voimaan syyskuun alussa 1944 kenttälotat pysyivät vielä palveluspaikoissaan ja kotirintaman lotat ponnistivat voimansa huoltotyöhön. Karjalaisia evakoita oli autettava, kun heidän oli toistamiseen jätettävä kotiseutunsa. Lisäksi Pohjois-Suomea alettiin tyhjentää väestöstä Suomen ja Saksan välisen sodan jaloista. Myös Porkkalan väestö oli evakuoitava, kun Neuvostoliitto otti alueen Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti haltuunsa.

Kenttälottien alkaessa kotiutua suurin joukoin lokakuun alussa Lotta Svärdin keskusjohtokunta joutui miettimään lottien pikakouluttamista ja työllistymistä. Erityisen vaikea tilanne oli niillä karjalaisilla lotilla, jotka olivat menettäneet kotiseutunsa, ja lappilaislotilla, joiden kotiseutu oli saksalaisten tuhoama.