Ompeluillat säännöllisenä toimintamuotona

Jokaisen lotan tuli kuulua johonkin jaostoon (muonitus-, lääkintä-, varus- sekä keräys- ja kansliajaosto) ja osallistua sen mukaisesti käytännön toimintaan. Paikallisosastojen tärkein toimintamuoto oli kuitenkin kaikki lotat yhteen koonnut ompeluilta, joita järjestettiin jopa kerran viikossa, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Muun toiminnan lisääntyessä työiltojen osuus kokonaistoiminnassa väheni, mutta sotavuosiin saakka ompeluillat pysyivät tyypillisimpänä työmuotona. Lottien velvollisuus oli osallistua näihin työiltoihin.

Ompeluilloissa lotat valmistivat varusteita suojeluskuntalaisille, korjasivat niitä tai valmistivat tuotteita myyjäisiin. Myös omia lotta-asuja tehtiin näissä työilloissa. Käsitöiden lisäksi ompeluilloissa laulettiin sekä luettiin kirjallisuutta, erilaisia ohjekirjoja tai järjestön äänenkannattajaa Lotta Svärdiä. Lisäksi luettiin keskusjohtokunnalta tulleet kiertokirjeet ja ilmoitukset. Koska työiltoihin osallistuminen oli pakollista, niiden kautta oli mahdollista välittää tehokkaasti informaatiota, kasvattaa jäseniä lotta-aatteeseen ja lujittaa ryhmähenkeä.

Yleisötilaisuudet varainkeruun muotona, lottahengen luojina ja pr-tilaisuuksina

Lottien paikallisosastot keräsivät varoja omaan ja suojeluskuntatoimintaan järjestämällä juhlia, iltamia, arpajaisia ja retkiä. Varojen keräämisen ohella tilaisuuksien kautta vahvistettiin lottahenkeä ja levitettiin maanpuolustusaatetta paikallisesti. Itsenäisyyspäivä ja vapaussodan päättymisen muistopäivä 16. toukokuuta olivat hyvin juhlallisia muistopäiviä. Tilaisuuksia järjestettiin myös esimerkiksi koko lottajärjestön ja oman paikallisosaston merkkipäivinä, äitienpäivänä, Lotan päivänä 12. toukokuuta ja juhannuksena. Myös piireissä järjestettiin juhlia esimerkiksi itsenäisyyspäivänä ja vapaussodan päättymisen muistopäivänä.

Iltamat olivat tehokkain tapa kerätä varoja paikallisosastolle. Päävastuu järjestämisestä oli huvitoimikunnalla, jonka tuli seurata keskusjohtokunnan ohjeita. Iltamien ohjelman tuli lujittaa isänmaallisuutta ja maanpuolustustahtoa. Tanssimista keskusjohtokunta ei katsonut hyvällä, mutta käytännöksi muotoutui se, että vakavan ohjelman jälkeen oli tunnin verran tanssia. Jos iltamat järjestettiin suojeluskunnan nimissä, tanssi ei muodostunut ongelmaksi.

Kulttuuri ja liikunta aatetta ilmentämässä ja virkistystä tuomassa

Iltamien yhteydessä esitettiin usein näytelmä, ja paikallisosastoista löytyi innokkaita näyttelijöitä ja ohjaajia. Esitettävien näytelmien tuli edustaa oikeaa arvomaailmaa, ja sopivien näytelmien puute synnytti suojeluskuntien ja lottajärjestön oman näytelmätuotannon. Tunnetuin näytelmiä laatineista lotista oli Hilja Riipinen. Isänmaallinen musiikki oli sopivaa iltamaohjelmaa, ja lotat perustivatkin innokkaasti kuoroja, niin että 1930-luvun puolivälissä niitä oli parisataa eri puolilla Suomea.

Liikunta ja urheilu kuuluivat keskeisesti 1900-luvun alun suomalaiseen järjestötoimintaan. Lottien ohjelmaan liikunta otettiin 1920-luvun puolivälissä ja se nähtiin paitsi virkistyksenä myös osana maanpuolustustyötä. Suojeluskunnissa urheilua harrastettiin heti alusta alkaen ja ohjelmassa oli hiihtoa, pesäpalloa, yleisurheilua ja ammuntaa. Lotta Svärdissä suosittiin aluksi erityisesti voimistelua ja sen rinnalla pesäpalloa ja suunnistusta. Myös soutu, koripallo ja juoksu kuuluivat lajivalikoimaan, mutta ampumista ei suosittu edes urheilulajina.

Suojeluskunnissa suosittiin urheilukilpailuja, mutta naisille kilpaurheilua pidettiin luonnottomana. Tätä mieltä oli erityisesti suojeluskuntaurheilun kehittäjä Lauri Tahko Pihkala, joka kuului myös Lotta Svärdin keskusjohtokunnan asettamaan urheilutoimikuntaan. Hänen kannastaan huolimatta lottien ohjelmaan tuli vähitellen myös kilpailumuotoista toimintaa, koska sitä pidettiin tehokkaana keinona innostaa jäsenkuntaa liikkumaan.

Ensimmäiset lottien valtakunnalliset hiihtokilpailut järjestettiin vuonna 1928. Lottien liikunta-aktiivisuutta on mahdollista arvioida esimerkiksi hiihto- ja kävelymerkin suorituksista. Vuoteen 1938 mennessä liikuntamerkin oli suorittanut noin kolmannes lotista.

Paikallisosastojen yritystoiminta

Alusta alkaen varainhankinta oli yksi lottien keskeisistä toimintamuodoista. Rahaa kerättiin omaan ja suojelukuntien toimintaan keräyksin, arpajaisin ja iltamin. Nämä eivät kuitenkaan taanneet vakaata tulovirtaa, mistä johtuen 1930-luvun alusta alkaen toimintaa alettiin monipuolistaa. Paikallisosastoissa siirryttiin keskusjohtokunnan ohjeistamana harjoittamaan liiketoimintaa. Keskusjohtokunnalla itsellään ei ollut 1930-luvulla Kankaanpään harjoituskeskuksen kenttäkauppaa lukuun ottamatta omaa liiketoimintaa.

Lottia alettiin suunnitelmallisesti kouluttaa yrittäjyyteen, ja pian lottaosastoilla oli hoidettavinaan ravintoloita, kioskeja, kahviloita, matkustajakoteja ja retkeilymajoja. Yritystoiminta sai tuulta siipiensä alle usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Toiminnan kannattavuutta lisäsi se, että lottatyövoima oli ilmaista ja osaavaa, olihan lottia koulutettu jo 1920-luvulta alkaen muonituksessa.

Yritystoiminnan voittoja ohjattiin huomattavassa määrin suojeluskuntien tukemiseen, mutta tukea annettiin myös työpanoksena: esimerkiksi vuonna 1938 lotat tekivät suojeluskunnille noin 90000 työpäivää esimerkiksi muonittamalla ja lahjoittivat nykyrahassa noin puolitoista miljoonaa euroa. Rahaa saatiin paitsi yritystoiminnasta myös erilaisista keräyksistä. Rahaa käytettiin suojeluskuntalaisten varustamiseen ja myöhemmin myös suojeluskuntatalojen rakentamiseen. Toki myös omia lottataloja rakennettiin.