Vuonna 1918 Suomessa käydystä sodasta käytetään useita eri nimiä. Käytäntö on myös vaihdellut eri vuosikymmeninä. Tässä kaksi historiantutkijaa, filosofian tohtorit Tiina Kinnunen ja Jussi Niinistö esittelevät luonnehdintansa sodan eri nimille.

Professori, filosofian tohtori Tiina Kinnunen:

Sodan puhjettua punaisten ja valkoisten välille sotaa kutsuttiin molemmilla puolilla vapaustaisteluksi. Valkoiset tarkoittivat sillä Suomen vapauttamista Venäjän vallasta ja punaiset kansan vapauttamista kapitalismin sorrosta. Vapaussota-käsite vakiintui senaatin ja sen joukkojen sanavarastoon sodan aikana keväällä 1918, ja tällöin viitattiin taisteluun valtiollisen itsenäisyyden puolesta. Vapaussodasta tuli heti sodan päätyttyä virallinen nimitys ja voittaneen puolen yleisnimitys käydylle taistelulle.

Vapaussota-käsitteeseen sisältyi syytös siitä, että punainen puoli oli kapinallaan syyllistynyt isänmaan petturuuteen. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen rakentaessa uutta ulkopoliittista linjaa suhteessa Neuvostoliittoon vapaussodasta puhuminen oli vaimeampaa, mutta se säilytti asemansa valkoiseen Suomeen samaistuneiden piirissä. Neuvostoliiton hajottua vapaussodasta puhuminen yleistyi osana uusisänmaallista historiatulkintaa. Myös osa tutkijoista on käyttänyt vapaussota-nimitystä.

Kansalaissota-käsitettä käytettiin jo syksyllä 1917 ja erityisesti tammikuussa 1918, kun varoitettiin sodasta kansalaisten välillä eli sisällissodasta tai veljessodasta. Kansalaissota-sanalla kuvattiin myös Venäjällä käytyä valtataistelua vallankumouksellisten ja heidän vastustajiensa välillä. Sodan puhjettua Suomessa punaisten ja valkoisten välille kansalaissota-käsitettä käytettiin niin valkoisten, punaisten kuin puolueettomien piirissä.

Sodan jälkeen kansalaissota yleistyi sosiaalidemokraattien piirissä vastanimitykseksi vapaussodalle. Kansalaissota-nimitys korosti sodan yhteiskunnallisia ja sisäpoliittisia syitä ja kiisti punaisten Venäjä-mielisyyden. Toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 1960-luvulta alkaen kansalaissota sai puolivirallisen aseman ja esimerkiksi koulukirjoissa vuoden 1918 sodasta alettiin käyttää nimitystä vapaussota-kansalaissota.

Kapina oli laajalti käytetty käsite tammikuun lopulla 1918, ja sitä käyttivät niin punaiset kuin valkoiset kuvaamaan punaisten hyökkäystä hallitusvaltaa vastaan. Punaisiin kohdistettuja rankaisutoimenpiteitä perusteltiin heidän ryhtymisellään kapinaan. Virallinen termi oli valtiorikos. Sodan jälkeen valkoisten kielenkäytössä kapina-sana alkoi väistyä taka-alalle, mutta punaisen puolen arkisessa puheessa ja muisteluissa sanaa käytettiin edelleen.

Kapinan virallinen nimitys oli työväen vallankumous, jonka Suomen Kansanvaltuuskunta julisti alkaneeksi 28.1.1918. Vallankumouksen epäonnistuttua nimitys unohdettiin arkipuheessa ja sen sijaan puhuttiin kapinasta. Myöhemmin kommunistiset historiankirjoittajat käyttivät vallankumous-nimitystä, samoin kuin punaisten johtajat muistelmissaan. Viime vuosikymmeninä vallankumous-käsitettä on käytetty myös tutkimuksessa arvovapaana käsitteenä.

Luokkasota-käsitettä käytettiin jo vuonna 1918, ja sen omaksuivat radikaaleimmat punaiset. Sittemmin käsite siirtyi kommunistiseen historiankirjoitukseen. Käsitteen avulla korostettiin kapinan olevan seurausta yhteiskunnallisesta sorrosta.

1990-luvulta alkaen historian tutkimuksessa on yhä yleisemmin käytetty sisällissota-käsitettä. Sotaan osallistui muitakin kuin suomalaisia, mutta käsitteellä viitataan siihen, että vuonna 1918 Suomessa taisteltiin siitä, että kenelle kuuluu valtiovalta Venäjästä itsenäistyneessä maassa.

Filosofian tohtori Jussi Niinistö:

Kiistatonta on, että vuonna 1918 punakaartilaiset yrittivät kaapata vallan maailman kansanvaltaisimmalta eduskunnalta ja sen asettamalta hallitukselta. Onnistuessaan olisi tapahtunut vallankumous, kuten Venäjällä edellisenä vuonna 1917 tapahtui kahteenkin otteeseen, mutta koska yritys Suomessa epäonnistui, siitä tuli kapina, joka oli kansan suussa varsin yleinen nimitys.

“Se tapahtui kapinan aikaan”, saatettiin aivan yleisesti sanoa poliittisesta väristä riippumatta. Kapinanimitys – neutraaliudestaan huolimatta – on viime sotien jälkeen jäänyt vähälle käytölle.

Aikoinaan äärivasemmistolaisissa piireissä puhuttiin luokkasodasta, omistavien ja omistamattomien luokkien välisestä kamppailusta. Itse sodan aikana luokkasota-nimitystä käytettiin vähän. Neuvostoliiton romahdettua sanaa kuulee yhä harvemmin, ja luokkasota onkin poistumassa sodan nimien – voiko sanoa lainausmerkeissä “taistelukentältä” selvän tappion kärsineenä.

Sitten on kansalaissota. Ei ole sinällään kiistelty siitä, etteivätkö saman valtion kansalaiset käyneet sotaa toisiaan vastaan. Tässä mielessä kyseessä oli kansalaissota.

Joskus puhutaan runollisesti veljessodasta, mikä on totta sekin, eräissä harvinaisemmissa tapauksissa jopa sananmukaisesti. Kansalaissota on kuitenkin yleisempi. Se syyllistää molempia osapuolia yhtä paljon. Sota oli hävinneelle osapuolelle selkeä trauma, sielullinen vamma. Kansalaissota-nimityksen käyttö sopi punaisille, sillä se peitti historiallisen tosiasian: punaisen nousun demokratiaa vastaan.

Kansalaissota-termi luo mielikuvan, että kyseessä oli suomalaisten keskinäinen välienselvittely ilman muita tavoitteita. Näin venäläistenkin osuutta voitiin tarkoituksenmukaisesti vähätellä. Sota keväällä 1918 ei kuitenkaan ollut pelkkää kansalaissotaa. Suomen senaatin eli maan laillisen hallituksen päämääriin ei todellakaan kuulunut sellaisen aloittaminen.

Kansalaissodalle rinnakkainen sisällissota-nimitys on sikäli kelvollisempi, että sisällissodassa ovat vastakkain saman maan kansalaiset ja yleensähän siihen on sekaantunut myös vieraita valtioita.

Sisällissodan kurssi on ollut viime vuosina vahvassa nousussa kansalaissodan kustannuksella, vaikka ne ovat pohjimmiltaan aivan samaa juurta sanoina. Molempien käyttämisessä on kuitenkin se ongelma, että ne mitätöivät sodan historiallisen merkityksen.

Vapaussota-nimitys oli käytössä laillisen hallituksen puolella alusta alkaen, ja siihenhän juuri valkoisten ydinjoukon muodostaneet aktivistit ja jääkärit olivat vuosia valmistautuneet. Kansalais- tai sisällissotaa he eivät halunneet, vaan venäläiset pois maasta. Sota alkoi venäläisten aseistariisunnalla ja vasta sodan päätyttyä maa oli vapaa vieraista, kutsumattomista sotavoimista.

On syytä painottaa, että Suomi solmi Tarton rauhansopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa vuonna 1920. Vallankumouksen, luokka-, veljes-, kansalais- tai sisällissodan rauhaa ei siis Tartossa solmittu. Vapaussota sai sinettinsä Tarton rauhassa ja itsenäisen Suomen rajat Tartossa vahvistuksensa.

Vapaussoturit eivät nousseet taisteluun yksinomaan venäläisiä vastaan, vaan heillä oli myös tarkoitus tukahduttaa maassa Venäjän vallankumousten seurauksena rehottanut anarkia eli sekasorto, ja rauhoittaa maa. Vapaussodan rinnalla kulki siis sisäisen taistelun juonne, mutta vapaussotaa valkoiset vapaussoturit joka tapauksessa kokivat käyvänsä.

Kirjallisuutta:
Tiina Kinnusen teksti on tätä verkkosivustoa varten kirjoitettu.
Jussi Niinistön teksti perustuu hänen 14.6.2014 pitämään puheeseen (Vapaussoturi 4/2014).

Tekstit julkaistaan kirjoittajien luvalla.