Suojeluskunnat ja naisten avustava toiminta

V15 30 LS 1 vuosikokous 1922

Kuva Helsingissä Pörssitalossa Lotta Svärd -yhdistyksen ensimmäisestä varsinaisesta vuosikokouksesta 1922. Kuvassa eturivissä vasemmalla on useiden vuosien Lotta Svärdin keskusjohtokunnassa toiminut Suoma af Hällström (myöh. Loimaranta-Airila), neljäs vasemmalta on yhdistyksen puheenjohtaja Helmi Arnenerg-Pentti ja äärimmäisenä oikealla on alkuaikojen aktiivi Lolan Vasström. Toisessa rivissä neljäs oikealta on järjestön tuleva puheenjohtaja, Fanni Luukkonen ja seitsemäs oikealta on useaan otteeseen järjestön keskuskusjohtokuntaan kuulunut Saima Laurila. Valokuva Faltin, Helsingfors. (Lottamuseo)

Valkoinen armeija voitti vuoden 1918 sodan, mikä merkitsi Suomen säilymistä pohjoismaisena demokratiana. Vapaaehtoisuuteen perustuvan suojeluskuntaorganisaation asema vahvistettiin osaksi kansallista puolustusjärjestelmää. Suojeluskuntien keskeinen tehtävä oli myös laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen. Taustalla oli pelko ja epäluulo paitsi sosialistista Neuvosto-Venäjää myös suomalaisia kommunisteja kohtaan, joista osa toimi Suomessa, osa Neuvosto-Venäjältä käsin.

Suojeluskuntalaisille ja heitä tukeneille naisille vuoden 1918 sota oli vapaussota, joka varmisti Suomen itsenäisyyden. Tämän itsenäisyyden turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tarvittiin myös naisten panosta. Tammikuussa 1919 annettiin asetus, jossa suojeluskuntajärjestö sai lopullisen muotonsa. Tämän jälkeen Suojeluskuntien ylipäällikkö Didrik von Essen antoi vuosina 1919 ja 1920 neljä päiväkäskyä (päiväkäsky 29.8.1919), joiden pohjalta paikallisia suojeluskuntia tukevaa naistoimintaa ohjattiin valtakunnallisesti yhtenäiseen säännönmukaiseen muotoon. Vuoden 1920 alussa paikallisia suojeluskuntien naisosastoja oli 259.

Lotta Svärd -järjestön tehtävät ja organisaatio

Lotta Svärd Viipurin piirin ensimmäinen piirijohtokunta vuonna 1921. Takana keskellä seisoo Saima Laurila ja äärimmäisenä oikealla istuu Kerttu Stenberg. He olivat myöhemmin myös Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnassa. Lotta Svärd Viipurin piirin ensimmäinen piirijohtokunta vuonna 1921. Takana keskellä seisoo Saima Laurila ja äärimmäisenä oikealla istuu Kerttu Stenberg. He olivat myöhemmin myös Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnassa. (Lottamuseo)

Manööverit Liedossa vuonna 1922. Kenttälottia. (Lottamuseo)

Päiväkäskyjen mukaan paikallisten lottayhdistysten tehtävänä oli suojeluskuntalaisten varustaminen tarvittavilla varusteilla, saniteettitarpeiden valmistaminen sekä muonittaminen ja sairaanhoito harjoitusten aikana. Lisäksi yhdistysten tuli kerätä varoja oman ja suojeluskuntien toiminnan ylläpitämiseen. Valkoisen käsivarsinauhan tarkoitus oli viestiä yhteydestä suojeluskuntiin. Lottien toiminta määriteltiin ehdottomasti aseettomaksi.

Yhtenäistäminen vietiin lopulliseen muotoon, kun vuonna 1921 piirien edustajakokouksessa perustettiin valtakunnallinen Lotta Svärd -järjestö, jonka alaisuuteen piirit ja paikalliset lottayhdistykset kuuluivat. Piirien edustajat kokoontuivat vuosittain edustajakokoukseen, jossa valittiin keskusjohtokunnan jäsenet. Lotta Svärd oli siis organisatorisesti suojeluskuntajärjestöstä riippumaton naisjärjestö lukuun ottamatta sitä, että suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö nimitti keskusjohtokunnan puheenjohtajan.

Lottajärjestön organisaatio vastasi suojeluskuntajärjestön organisaatiota. Maa oli jaettu lottapiireihin, ja nämä puolestaan koostuivat paikallisosastoista, joiden toiminta rakentui eri jaostoille (muonitus-, lääkintä-, varus- sekä keräys- ja kansliajaosto). Paikallisosastoilla saattoi vielä olla kyläosastoja. 1920-luvun puolivälissä lotta- ja suojeluskuntapiirien lukumäärä vakiintui 22:een. 1920- ja 1930-luvuilla jäsenmäärältään suurin piiri oli Viipurin piiri.

Lottajärjestön johdossa oli Helsingissä toiminut keskusjohtokunta, jota johti puheenjohtaja. Lottapiirejä johtivat piirijohtokunnat ja paikallisosastoja omat johtokunnat. Jokaisen tason johtokunta koostui puheenjohtajasta, sihteeristä ja eri jaostojen päälliköistä.

Lotat jaettiin toimenlottiin ja huoltolottiin, joiden tehtäviä määritti suojeluskuntien asemaa koskeva lainsäädäntö. Vuoden 1927 maanpuolustuslaki sisällytti suojeluskunnat osaksi Suomen puolustusvoimia. Valtaosa lotista kuului huoltolottiin, joilla ei ollut sodan aikanakaan velvollisuutta astua palvelukseen. He toimivat kaikissa neljässä jaostossa. Toimenlotat antoivat puolestaan kirjallisen lupauksen, että olivat valmiita tilanteen vaatiessa astumaan suojeluskuntien ja vuodesta 1927 lähtien myös Puolustusvoimien palvelukseen.

Vuonna 1928 valmistuneen suunnitelman mukaan lottien pääasialliset tehtävät kriisitilanteessa olivat seuraavat:

  1. Muonituksen, majoituksen, lääkinnän ja hevosten ruokinnan järjestäminen varuskunnissa ja joukkojen perustamispaikoilla
  2. Huollon järjestäminen kotialueille jääville suojeluskuntajoukoille, kanttiinien perustaminen sekä kansliapalvelus esikunnissa, puolustuksen kannalta keskeisissä varastoissa ja laitoksissa
  3. Ilmatorjunnan avustaminen ilmavalvonnassa