Tyttötyön organisoiminen

Järjestötoiminnan pitkäjänteisyyden kannalta on tärkeää kasvattaa uutta sukupolvea toiminnan jatkajaksi. Kansallisuusajattelussa sukupolvien välinen yhteys on keskeinen elementti. Lottajärjestön tyttötyön viriämisen taustalla vaikutti myös se konkreettinen seikka, että monet jäsenistä olivat opettajia ja näin ollen ammatillisestikin kiinnostuneita kasvatustyöstä.

Suunnitelmallinen tyttötyön kehittäminen aloitettiin 1930-luvun alussa, ja erityisesti Fanni Luukkonen oli asiassa aloitteellinen. Paikallisesti tyttötyötä oli kehitelty 1920-luvun lopulta alkaen. Ensimmäiset valtakunnalliset neuvottelupäivät tyttötyön ohjaajille järjestettiin vuonna 1934 ja ensimmäiset valtakunnalliset kurssit vuonna 1936. Vuonna 1937 opettaja Saara Forsius palkattiin Lotta Svärdin tyttötyön ohjaajaksi, jonka tehtäväksi tuli kurssittaa paikallisosastojen ohjaajia. Seuraavana vuonna alkoi ilmestyä Pikkulotta-lehti, jota Forsius niin ikään toimitti.

Tyttötyön leviäminen ja tavoitteet

Pikkulotaksi pääsi 8-vuotiaana ja jäsenenä oltiin 16-vuotiaiksi. Pikkulottana olosta oli se käytännön hyöty pyrittäessä aikuisjäseneksi, ettei koeaikaa tarvittu. Pikkulottatoiminta laajeni nopeasti 1930-luvulla, ja erityisen suosittua se oli Pohjois- ja Itä-Suomessa ja maaseudulla. Kaupungeissa oli enemmän tarjontaa vapaa-ajan toiminnasta, ja esimerkiksi partiotoiminta vastasi varsin pitkälle pikkulottatoimintaa. Lottajärjestössä ei haluttu kilpailla partion kanssa, ja partiojärjestö puolestaan vierasti tyttöjen osallistumista maanpuolustusvalmennukseen. Vuonna 1938 pikkulottia oli noin 24 000, kun varsinaisia lottia järjestöön kuului hieman yli 100 000.

Pikkulottien tunnuslause oli “Ilomielin valmiina palvelemaan, kun kutsuvi syntymämaa.” Tämän mukaisesti tyttötyön tavoitteena oli kasvattaa tytöistä kestäviä ja vahvoja naisia, joita yhdisti ja luonnehti isänmaanrakkaus ja maanpuolustustahto. Lapsi- ja nuorisotyön avulla maanpuolustushenki ja -valmius haluttiin ulottaa myös niihin yhteiskuntapiireihin, joihin varsinainen lottatyö ei ulottunut. Tämän vuoksi pikkulotaksi hyväksyttiin helpommin kuin aikuisjäseneksi.

Tyttötyön sisältö 1920- ja 1930-luvuilla

Tytöt eivät jakautuneet jaostoiksi aikuisten tavoin, mutta muutoin toimintaa ohjasivat samat periaatteet ja muodot. Aikuisten tapaan paikallisosastojen tärkein työmuoto olivat työillat, joissa askartelun ja käsitöiden ohella luettiin Suomen historiaa ja isänmaallisia tarinoita sekä laulettiin. Ohjelmassa oli myös Lotta Svärdin sääntöjen ja “Pikkulotan kultaisten sanojen” opettelua.

Omiin ja aikuisten iltamiin harjoiteltiin lauluja, näytelmiä ja runonlausuntaa. Liikunnalla ja urheilulla oli myös keskeinen sija tyttöjen toiminnassa. Kyse oli siis varsin tavanomaisesta kerhotoiminnasta, jolla kuitenkin oli vahva aatteellinen perusta.

Aikuisten toimintaa tuettiin monin eri tavoin, ja samalla tapahtui kasvaminen aikuisjäseneksi. Tytöt hoitivat vapaussodan sankarihautoja, auttoivat kaatuneiden omaisia ja keräsivät avustuksia invalideille. Tytöt osallistuivat myös järjestön varainkeruuseen auttamalla lottakahviloissa ja -kioskeissa, järjestämällä omia juhlia ja tuottamalla ohjelmaa aikuisten järjestämiin tapahtumiin.

Tyttötyö sotavuosina

Vuosina 1939–1944 sodan luomat olosuhteet muuttivat lottatyttöjenkin toimintaa. Uutta oli se, että toiminta sai jalansijaa myös pääkaupunkiseudulla. Yleisessä isänmaallisessa ilmapiirissä tyttöosastojen jäsenmäärä kasvoi merkittävästi: vuoden 1940 lopun 28 000:sta lähes 50 000:een vuoden 1943 loppuun mennessä. Kouluhallituksen arvostuksesta Lotta Svärdin tyttötyötä kohtaan kertoo se, että oppikoulujen yhteyteen sallittiin tyttöosastojen perustaminen, mikä edesauttoi jäsenmäärän kasvua.

Työilloissa tytöille annettiin kansalaiskasvatusta, ja perinteiseen tapaan tytöt myös urheilivat, mutta sodan olosuhteissa ei ollut mahdollista häiriintymättömästi jatkaa harrastustoimintaa, vaan tytöiltä alettiin odottaa aiempaa enemmän vastuun kantamista sodan vaatimissa tehtävissä. Heitä alettiin ohjata jaostotehtäviin ja heitä otettiin mukaan aikuisten lottien työiltoihin ja jaostotoimintaan.

Tytöt suorittivat avustavia tehtäviä kotirintamalla lottien liikeyrityksissä, sotasairaaloissa, varushuollossa, muonituksessa ja toimistotyössä. Vanhimmat saattoivat myös osallistua ilmavalvontaan. Lisäksi tytöt osallistuivat sodasta kärsimään joutuneen siviiliväestön avustamiseen. He myös avustivat sankarihautajaisissa ja hoitivat sankarihautoja. Tytöt osallistuivat erilaisiin keräyksiin ja sotavuosille tyypillisiin talkoisiin.