Elokuun 2. päivänä 1918 suojeluskunnista annetussa asetuksessa oli perustettavien suojeluskuntien tehtävien erittelyssä myös kohta: ”toimivat tarvittaessa armeijan tukena”, ja tämä tuli vaikuttamaan aselajisuojeluskuntien perustamistarpeeseen. Suojeluskuntajärjestön luominen alkoi pääaselajista, mutta kuukauden tai parin viiveellä ryhdyttiin perustamaan suojeluskuntapiireihin ja rajasuojeluskuntiin 2- tai 4-tykkisiä pattereita.
Marraskuun 10. päivänä 1918 perustettu Helsingin Suojeluskunta ryhtyi kesken jalkaväkijoukkojen perustamisen muodostamaan myös tykistöyksikköä. Kuukauden kuluttua toimintansa aloittamisesta suojeluskunta antoi seuraavansisältöisen päiväkäskyn: ”18.12.1918 ilmoittavat pataljoonat ja erillään olevat komppaniat ketkä haluavat siirtyä perustettavaan Suojeluskunnan tykistöön. Kehoitan komppanioita liittymään tähän.” Halukkaita ilmoittautui viitisenkymmentä ja tammikuun 7. päivänä alkoi kolme kuukautta kestävä tykistökurssi, jonka johtajaksi komennettiin tykistökoulutuksen saanut vänrikki.
Helsingin Suojeluskunnan Tykistö perustettiin 18.3.1919. Seuraavien parin vuosikymmenen aikana kalustona oli neljä 3-tuuman kanuunaa, mutta vuosien mittaan kaluston malli, yksikön nimi sekä kokoonpano muuttuivat useaan otteeseen. Nimestään huolimatta yksikköä johti vuoteen 1936 Yliesikunnan Tykistöosasto.
Kolme ensimmäistä vuotta oli tykistöyksiköissä ”sisäänajoa”. Kalusto vaihtui yhtenään, oli hyväkuntoinen 75K02, japanilainen vuoristokanuuna 75VK98, venäläinen vastahyökkäystykki 76K10 sekä heikkokuntoinen 76K00. Joukon nimi muuttui kaluston mukaan, oli J-Patteri ja Kanuunakomppania, kunnes vuonna 1921 patterit saivat juoksevan numeron. Helsingin yksiköstä tuli 12. Sk.Patteri.
Pari ensimmäistä vuotta tykkikalusto oli Kaartin kasarmilla ja harjoitukset pidettiin kasarmin pihalla tai Kasarmintorilla. Vuonna 1921 tykit siirrettiin Kampin kasarmeille ja pääosa harjoituksista pidettiin kasarmin kentällä. 1920-luvulla kasarmeilta oli vielä lyhyt matka harjoitusmaastoon, rakentamattomaan Taka-Töölöön. Kovapanosammunnat pidettiin aluksi jäällä Lauttasaaren ja Melkin välillä. Keväällä 1921 ammuttiin kertaalleen Pasilassa Armeijan ampumaradalla, mutta tämä kiellettiin sirpalevaaran takia. Tämän jälkeen kovapanosammunnat siirrettiin pysyvästi Santahaminaan.
Patteri sai vuonna 1921 kunnon 76K02-kaluston jolloin voimakas nousun kausi alkoi. Miehet sijoitettiin koulutustasonsa mukaan aktiivipatteriin A- eli 12. Kenttäpatteriin tai reservipatteriin R- eli 31. Kenttäpatteriin, lisäksi perustettiin Viestipatteri. Yksikössä oli nyt kolme patteria joista vuonna 1925 muodostettiin Kenttätykistöpatteristo. Vuosikymmenen loppupuolella perustettiin vielä Koulutuspatteri johon kuuluivat Alokaskoulu, Aliupseerikoulu ja Mittausosasto. Patteristo sai vuonna 1930 vielä viidennen yksikön, kuuden Stokes-heittimen Miinanheitto-osaston – sen ajan kranaatinheittimistöä. Tykkikalusto oli hevosvetoista, ja kalusto- sekä ampumakoulutuksen lisäksi alkoi hippologia, mikä oli syntyperäisille helsinkiläisille uutta. Upseereilla ja aliupseereilla oli ratsastuskoulutusta ja miehistöllä ratsurikoulutusta. Hevoset saatiin liikeyrityksiltä ja poliisilta, ajoittain myös Hyrylästä KTR 1:stä.
Vuosikymmenen vaihtuessa tykistössä alkoi uusi vaihe. Koulutus täsmentyi kun alokas- ja a-tykkimieskursseille hyväksyttiin tavoitteet, ja reserviläisten jatko- sekä täydennyskoulutus saivat pitävät ohjelmat. Upseerien jatkokoulutusta varten oli lyhyen aikaa toiminnassa Upseeriosasto. Kiinnostus tykistötoimintaan kasvoi, ja jäsenmäärän kasvaessa yli 250 miehen, oli perustettava uusi tuliasemakoulutusta antava patteri – 11. Kenttäpatteri. Koulutus sai myös uutta puhtia, kun patteristolle vuonna 1933 luovutettiin uudet, hyväkuntoiset venäläiset 76K02-kanuunat. Nämä olivat varaustykkejä, joilla patteristo lähti talvisotaan.
Uutena alana aloitettiin ilmatorjuntakoulutus 31. Kenttäpatterissa, ja toiminnan laajetessa patteristotasoiseksi, oli suojeluskunnan nimi uusittava. Vuonna 1933 otettiin käyttöön nimitys Helsingin Sk.piirin Tykistö ja seuraavana vuonna Tykistösuojeluskunta.
Välirauhan aikana Tykistösuojeluskunnan vahvuus kasvoi ja yksinomaan Kenttätykistöpatteristossa oli viisi perusyksikköä, 11. 12. ja 13. Patteri, Koulutuspatteri ja Esikuntapatteri. Tuli ajankohtaiseksi jakaa Tyk.Sk kahtia, Kenttätykistösuojeluskunnaksi ja Ilmatorjuntasuojeluskunnaksi.
Ilmatorjuntatykistösuojeluskunta
Ilmatorjunta-aselaji syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Suomen ensimmäinen ilmatorjuntayksikkö aloitti toimintaansa vuonna 1928. Helsingin Kenttätykistöpatteristossa aloitettiin ilmatorjuntakoulutus talvella 1931 pitämällä luentoja upseereille ja aliupseereille. Seuraavana kesänä joukko suojeluskuntalaisia osallistui Karjalankannaksen Muurilassa puolustusvoimien ilmatorjuntaleirille, joka päättyi kovapanosammuntaan.
Vuonna 1933 aloitettiin ilmatorjuntakoulutus muuttamalla 31. Kenttäpatteri Ilmatorjuntapatteriksi. Yksikössä oli it-tykkijaos, valonheittojaos sekä it-konekivääriosasto. Jälkimmäinen sai osan jäsenistään lakkautetusta miinanheitto-osastosta.
Tykkikalustona oli Boforsin raskas 75Itk/29 B jonka Katajanokalla sijainnut Asevarikko 1 luovutti jokaista harjoituskertaa varten. Viimeisenä rauhanvuotena harjoituskäytössä oli myös Boforsin kevyt 40 Itk/38 B. Tykkiharjoitukset pidettiin kahtena sunnuntaina kuukaudessa Katajanokan rantakentällä, ja tuliasemaharjoitukset pari kertaa vuodessa, usein Käpylän Taivaskalliolla. Tykkien kuljettamiseen tarvittava vetokalusto saatiin Hel.AutoK:lta sekä Shelliltä, jonka palveluksessa patterinpäällikkö oli. Yhtiön autonkuljettajista yllättävän moni oli suojeluskuntalainen. Kovapanosammunnat pidettiin Santahaminassa, joskin kolme kertaa poikkeuksellisesti Kannaksen Muurilassa.
Valonheitinkoulutus annettiin aluksi Suomenlinnassa, mutta sittemmin AseV 1:een toimitettiin koulutuskalustoksi 110 ja 60 cm:n heittimet. Näitä voitiin tosin käyttää vain varikon pihalla. Syksyllä 1934 patteri sai modernit ilmatorjuntakaksoiskonekiväärit m/31.
1930-luku oli ilmatorjunnassa kehittelyn aikaa, mutta ohjeistuksessa oli puutteita. Suojeluskunnat joutuivat osallistumaan ohjesääntötyöhön ja esimerkiksi Helsingissä laadittiin patterinpäällikön johdolla ohjesääntö kalustokoulutusta varten.
Kiinnostus ilmatorjuntaan kasvoi kolmessa vuodessa niin, että vuonna 1936 muodostettiin Ilmatorjuntapatteristo (ItPsto/Tyk.SK), johon kuului raskas ja kevyt ilmatorjuntapatteri, valonheitto-osasto sekä vuoteen 1938 koulutuspatteri. Viidentenä yksikkönä oli maalilentoja varten perustettu lento-osasto, jossa oli urheilukoneita. Ennen talvisotaa patteristossa ehdittiin aloittaa myös koulutus kuulosuuntimilla.
Talvisodan jälkeen suojeluskuntiin liittyi paljon uusia jäseniä, ilmatorjuntamiehiä peräti viisi ja puolisataa. Patteristo itsenäistyi Ilmatorjuntatykistösuojeluskunnaksi, jossa oli kolme raskasta ja yksi kevyt ilmatorjuntapatteri.
Edellä mainitun lisäksi perustettiin vuonna 1938 Ilmatorjuntakonekiväärisuojeluskunta, johon ilmatorjuntapatteriston ja jalkaväkisuojeluskuntien kevyet ilmatorjunta-aseet ja -miehet keskitettiin.