Joillakin suojeluskunnilla oli oma lippu jo vapaussodan aikana. Lipuilla on ollut kautta sotahistorian suuri merkitys sekä symbolisina joukon tunnuksina ja ylpeyden kohteina että käytännön apuvälineinä taistelukentällä oman joukon koossa pitämisessä. On luonnollista, että moni suojeluskunta halusi itselleen lipun lujittamaan yhteishenkeä sekä varmasti myös tuomaan vastapainon työväestön punalipuille. Kun suojeluskuntajärjestö vakiintui sodan jälkeen, alkoivat monet suojeluskunnat spontaanisti suunnitella omia lippujaan. Suojeluskuntajärjestö oli kuitenkin nyt virallinen sotilaallinen organisaatio, joten se tarvitsi myös viralliset ohjeet lipuistaan, aivan kuten muutkin sotilasosastot vakinaisessa väessä.

Sotaministeriö asetti joukko-osastojen lippuehdotuksia laatimaan komitean helmikuussa 1919. Vastaavasti Suojeluskuntain yliesikunta antoi oman lippuohjeen 12.3.1919. Sen mukaan suojeluskuntalipun pohjana tuli olla valtiolippu, jota lyhennettiin niin, että risti jäi keskelle lippua. Näin ollen lipun muoto oli suunnilleen neliö. Lipussa olevaan ristiin tuli muokata hakaristiksi, mikä oli tuolloin sotilasperinteessä yleisesti käytetty tunnus, joka löytyi esimerkiksi vapaudenristissä. On lähes sanomattakin selvää, että hakaristillä ei tässä tapauksessa ole mitään tekemistä Hitlerin Saksan hakaristilipulla, joka otettiin käyttöön vasta toistakymmentä vuotta myöhemmin. Hakaristin keskelle yliesikunta ohjeisti sijoittamaan ympyrän, neliön tai muun nelikuvion. Sen sisään kukin suojeluskunta voisi sijoittaa jonkin oman tunnuksensa. Tyypillisiä olivat esimerkiksi kyseisen paikkakunnan kirkon siluetit. Tulee huomioida, että usealla Suomen kunnalla ei tässä vaiheessa vielä ollut omaa vaakunaa, joten suojeluskunnat tekivät tietynlaista pioneerityötä oman paikkakunnan tunnuksen kehittelijöinä. Lipun vasemman yläkentän taustaväriksi ohjeistettiin maakunnan värit. Tähän yläkenttään tuli myös sijoittaa yleinen suojeluskuntamerkki, eli kilven päällä oleva S-kirjain, jonka päällä on kolmihaarainen kuusenoksa.

Mielenkiintoista kyllä, suojeluskuntapiireistä ainoastaan kaksi, Helsinki ja Keski-Pohjanmaa, noudattivat omissa lipuissaan tätä ohjetta! Sen sijaan paikalliset suojeluskunnat seurasivat ohjetta melko tarkasti, tosin ei aina. Suojeluskuntalippuja suunnittelivat monet tunnetut taiteilijat ja arkkitehdit, kuten Matti Björklund, Eero Järnefelt, Aarno Karimo, Carolus Lindberg, Armas Lindgren, Bruno Tuukkanen sekä Eric Vasström. Tästäkin huolimatta lippujen heraldinen ja taiteellinen taso on hyvin vaihteleva. Osa on suorastaan epäheraldisia väriyhdistelmien, tekstiensä tai aiheittensa suhteen. Lippujen piirustukset on nykyään koottu kattavaa Kansallisarkiston tietokantaan, joka on kaikille avoin osoitteessa:

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Suojeluskuntien_lippupiirustuskokoelma

Kirjallisuus:
Selén, Kari & Pylkkänen, Ali (2004). Sarkatakkien armeija. Suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset 1918–1944. WSOY, Helsinki.