Suojeluskuntaperheen perustaminen ja sen myötä sukupuolieron korostaminen oli nostanut edellisen vuosikymmenen aikana suojeluskuntamieheydessäkin esiin isyyden ja isän roolin pitkälti ydinperheideologian mukaisesti. Suojeluskuntalainen mies oli edelleen poissaolevanakin perheensä ehdoton auktoriteetti ja hänen tehtävänsä oli olla kannustava ja oikeaan ohjaava esimerkki pojilleen. Hän kuitenkin tarvitsi perheen ja isyyden antamaa tukea maanpuolustustehtävässään, soturi ei enää pärjännyt yksin. Suojeluskuntaperheen isistä ja pojista tuli pitkien sotavuosien myötä suomalaisia sotilaita ja osa suurta maanpuolustusperhettä.
Jos lotta-äiti oli ollut suojeluskuntaperheen keskeinen henkilö heti alusta lähtien ja yhä enenevässä määrin 1930-luvulla, sota-aikana tämä tehtävä sai yhä merkittävämmän roolin. Lisäksi Lotta-äiti ei ollut enää vain suojeluskuntaperheen, vaan koko maanpuolustusperheen äiti. Suojeluskuntien äiti-ihanne levisi sota-ajan arjessa koskemaan suojeluskuntaperheen sisältä myös koko kansakunnan äitiydeksi.
Lottaäiti huolsi, hoivasi ja tuki perhettään niin kotirintamalla kuin sotatantereellakin. Myös ahkera ja väsymätön työnteko, joka on ehkä leimaa-antavin piirre suomalaiselle naiselle sotien aikana, oli myös aivan olennainen osa lottaäitiyttä. Lottien äitiys oli ollut korostuneessa asemassa toki jo 1930-luvulta lähtien, mutta sota-aikana kotirintamalla se sai korostuneen aseman. Äitien katsottiin henkisesti olevan koko kansan koossapitävä voima ja hoiva- ja huoltotyö sai aivan erityisen aseman kotirintaman paikallisosastojen lottatyössä sodan aikana.
Nuoriso itsenäistyi ja nousi yhä keskeisempään asemaan suojeluskuntaperheessä jatkosodan edetessä. Sota oli yhdistänyt kansaa ja muuttanut myös maanpuolustusjärjestöjä yhdessä ja erikseen. Nuoriso oli erityisesti uusi ilmentymä siitä. Tästä haluttiin selvästikin pitää kiinni sota-ajan jälkeisessä lotta- ja suojeluskuntatoiminnassa, jonka jatkumiseen sodankin jälkeen uskottiin vahvasti vielä vuonna 1944.
Suojeluskuntaperheen rakentaminen onnistui myös konkreettisesti maaseutuyhteisössä, jota vuoden 1918 sota ei ollut vahvasti koskettanut. Alkuvaiheessa sen aktiivisuus oli melko harvojen maanpuolustusaatteeseen vihkiytyneiden pariskuntien varassa, mutta kylläkin samalla vankasti maaseutuyhteisön eliitin ja porvarillisesti ajattelevan väen verkostojen tuen varassa. Sittemmin 1930-luvulla suojeluskuntaperheitä alkoi muodostua myös pienviljelijäväestön keskuuteen ja etenkin lapualaisajan jälkeen suojeluskunnista ja lotista tuli paikkakunnan Maalaisliittoa kannattaneen valtaväestön suosikki. Sodan myötä suojeluskuntaperhe levisi myös työväenluokkaisiin tai syrjäkylien pienviljelijöiden keskuuteen ja sellaisiin maaseutuyhteisön verkostoihin, joille ajatus suojeluskuntatoiminnasta oli ollut vielä 1920-luvulla totaalisen vieras.
Sodan myötä suojeluskuntaperheestä muotoutui ennen muuta maanpuolustusperhe, joka tuki koko kansaa, eikä vain sen porvarillisesti ajattelevaa osaa. Vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö katsoi koko yhteiskunnan kuuluvan sen toimintakenttään. Tästä löytyy yksi keskeinen syy suojeluskuntien, lottien, sotilaspoikien ja lottatyttöjen muodostaman perherakennelman määrätietoiseen luomiseen.